THE GROOVE KREWE FEAT. NICK DANIELS III – Run To Daylight
(Sound Business Services SBS 2751-3)
New Orleansin huippumuusikoihin lukeutuva Nick Daniels tunnetaan ehkä parhaiten pitkästä pestistään Neville Brothersin sekä Ivan Nevillen johtaman funk-bändin Dumpstaphunkin basistina. Kokemusta syntyperäiselle Crescent Cityn kasvatille on kertynyt myös mm. Etta Jamesin, Wild Magnoliasin, Zachary Richardsin sekä Allan Toussaintin taustoilta.
Basisti on myös kyvykäs laulaja, jonka intensiivistä tulkintaa on ajoittain kuultu myös edellä mainitun, New Orleansin ykköskastiin kuuluvan Dumpstaphunkin julkaisuilla ja keikoilla. Miehen ensimmäinen sooloalbumi esitteleekin artistia nimenomaan laulajana. Silti on hieman yllättävää, että Daniels soittaa bassoa CD:llä vain neljällä biisillä. Miehen erittäin funkya bassottelua olisi mielellään kuullut kiekolla enemmänkin, vaikka laadukkaasti sen hoitaa myös Louisiana Hall Of Fame -kastiin kuuluva David Hyde sekä Nelson Blanchard yhdessä kappaleessa.
Huipputason taustoista vastaa Groove Krewe -kokoonpano, joka on säveltäjä-tuottajaparin Rex Pearcen ja Dale Murrayn kokoama, louisianalaisista huippumuusikoista koostuva all-starbändi. Sama parivaljakko vastaa myös pitkälti CD:n sävellyksistä yhdessä Nelson Blanchardin kanssa. Kaikki materiaali on alkuperäistä. Soittajia on haalittu mukaan runsaasti. Peruskokoonpanoa (rummut, basso, kitara, koskettimet) täydentävät puhaltajat ja perkussiot. Soundillisesti bändi on raikkaan kuuloinen. Jos jotain mielikuvia hakee, niin Neville Brothersin tuotokset tulevat helposti mieleen.
Tallenteet on nauhoitettu Baton Rougessa, Louisianassa. Materiaali vaihtelee notkeasta New Orleans -funkista (Run To Daylight, In The Groove Zone, Raisin’ Cain On The Bayou) hieman kevyempiin soul-vivahteita sisältäviin melodisempiin R&B-kappaleisiin, kuten Sweet Situation sekä I’m Gonna Prove My Love. Kun on kyse New Orleans -muusikosta, niin myöskään Where Ya At In Lifen sisältämät reggae-vaikutteet eivät yllätä.
Kotiseuturakkauttakin mahtuu luonnollisesti mukaan. Maukkaasti keinuva That’s New Orleans kertoo musiikkikaupungin rennosta meiningistä. Levyn ainoa balladi Reach Out antaa Danielsille mahdollisuuden näyttää kykyjään tulkitsijana. Have A Party taas hakee vaikutteensa 1970-luvun popahtavasta disco-funkista tyyliin Earth, Wind & Fire. Tässäkin toteutus on soitannollisesti ensiluokkaisen kuuloista, vaikka sanoitukset ovatkin täysin mitäänsanomattomat.
Danielsin ensimmäinen soololevy tuo siis artistia esiin erityisesti laulajana. Funk on myös luonnollisesti läsnä, vaikka materiaali tarjoaakin sisällöllisesti hieman monipuolisempaa tarjontaa kuin mitä häneltä on totuttu kuulemaan Dumpstaphunkin kanssa. Tyylillä toteutettu kokonaisuus tuo siten lisää syvyyttä konkarin artistikuvaan ja puolustaa hyvin paikkaansa.
J-P Berg
(julkaistu BN-numerossa 2/2023)
